Huh! Nyt on koeviikko kunnialla ohi. Koulua enää pari viikkoa ja sitten pääsee hiihtolomailemaan.

Hopsun kanssa ollaan treenailtu lähes päivittäin. "Kaupunki" kävelyjäkin olemme harrastaneet. Alussa piti taas haukahdella vastaantuleville koirille. Lenkin lopussa menee aina jo hyvin ja Hopsunen kulkee varsin hienosti hihnassa. Edistystä on siis tapahtunut...:)

Pentukurssista sain sen verran tietoa, että se järjestetään maaliskuussa.  Paikkoja siihen on rajoitetusti, joten ilmoittautumis päivänä miun pitää olla super nopea, että saadaan varmasti se paikka. Katselin kaikkien mahdollisten seurojen kurssi tilannetta ja ei näyttänyt kovin hyvältä. Seuraava tavoite onkin sitten läpäistä seuran hallittavuustesti, mutta niihin on onneksi vielä aikaa.

Pentuagissa ollaan treenailtu keppien aloitusta. Muuten ei sitten keppejä vielä hirveästi kokonaan oteta, että pikkuinen saa kasvaa rauhassa. Hyppyä rima maassa ollaan myös treenailtu. Takaakiertoa yritän kovasti opettaa ja kädellä tai lelulla ohjaten se sujuu hyvin.

Fannista sen verran, että juoksu on ohi ja viikonloppuna päästään taas radalle. Varkauden kisoihin(14.02) en meitä ilmoittanut, kun tässä on tullut taas taukoa treeneistä. Seuraavat agi kisat on 14.3 Varkaudessa, joten niihin varmaankin sitten ilmoittelen meidät. Ainiin...Mie innostuin taas kokeilemaan jotain uutta lajia ja Fannin kanssa mennään 21 päivä rallytoko-kurssille. Se on hyvä aktivointi ja yhteistyö päivä meille.

Kovasti odottelen Hopsun enimmäistä pentunäyttelyä, joka on 19.4...:)